Reisssuuuun!

Anteeksi muruset! Mun oli tarkoituksena kirjoitella teille Kochista ja Munnarista, mutta huonosti kävi - latailin tänne kuvia ja netti menikin sit siinä. :(( Prepaid yhteys ei oo kiva, kun on vaan joku 1gb viikolle käytössä.

Neljältä aamuyöstä olis herätys ja matka kohti Varanasia alkaa! Sieltä sitten Andamaaneille palmujen alle fiilistelemään. Jos mä nyt edes näistä saisin kirjoiteltua teille jotain, kun palaan. Netin kanssa on vähän jatkuvasti tämmöstä säätöä.

Ps. Palmusunnuntain kunniaksi vähän intialaista Kinderiä! 

Taloveneilyä

Tehtiin jotain, mikä on niin Keralaa. Vuokrattiin houseboat vuorokaudeksi (Varkalasta majoituksen isännän kautta) ja tsillailtiin backwaterseilla. Matkattiin junalla Varkalasta Alleppeyhyn ja asemalta meitä tultiin hakemaan veneiden lähtöpisteelle. Junaliput sekä kyyti sisältyivät 150 euroon (tää siis kolmelta yhteensä - oltais varmaan halvemmallakin päästy, mutta kerrankin kaikki oltiin järjestetty meille jo valmiiksi ja meidän tarvitsi vain tyhminä turisteina mennä ja nauttia).

Vau meidän vene oli ihan mieletön! Oikea hotelli veden päällä. Tuntui ihan hyvältä vaihtaa edes hetkeksi tällaiseen luksuselämään kaiken meidän kokeman jälkeen. 150 eurolla saatiin oma vene, kolmen hengen miehistö, upeat maisemat ja törkeän hyvää ruokaa! Heti satamasta lähdettyämme meille tarjoiltiin tällaiset limedrinkit (alkoholittomat tietysti), nam! Lisäksi saatavilla oli jatkuvasti pullotettua vettä ja tuoreita hedelmiä.

Pitihän mun nyt yksi jalkakuva ottaa! Todisteena siitä, miten otin aurinkoa kannella! Taisin mä kyllä nukkua myös pienet päikkärit tuolla katoksen alla (vene oli siis kaksikerroksinen). Intialaiset kyllä osaa: korokkeelle oli levitetty patja ja oli muuten paras patja koko tähän astisen vaihdon aikana. Jostain syystä nää ei tykkää pehmeistä sängyistä. Metallisänky ja hiekkapatja sen olla pitää.

Mähän sanoin! Ruoka oli aivan mielettömän hyvää! Houseboatilla ei kyllä nälkä iskenyt. Satamasta lähdön jälkeen meille tarjoiltiin lounasta. Lounaan ja päivällisen välissä oli vielä päiväkahvit ja -teet sekä friteeratut banaanit Keralan tyyliin. Päivällisellä kattiloita pöydässä taisi olla sen 7 kappaletta, voitte vaan arvata että jäihän sitä ruokaa yli vaikka miten paljon. Saatiin itse valita, halutaanko seuraavana aamuna ennen satamaan paluuta intialainen aamiainen vai perus paahtoleipää ja munakasta, valittiin jälkimmäinen.

Välillä päästiin myös kuivalle maalle. Suurimmaksi osaksi laiva taisi olla parkissa ja yötä vastenkin oltiin satamassa. Ihan hyvä vaan, olin meinaan hieman huolissani, että miten tuolla näkee eteenpäin, kun veneissä ei ollut kunnon valoja ja houseboateja oli kaikkialla. Siinä kun me sitten yö parkissa oltiin, niin kateltiin jotain bollywood thrilleriä. Se meidän parkki oli jonkun etupihalla, jossa tää perhe sitten siellä pilkkopimeässä kotiportaillaan katsoi meidän kanssa leffaa. :D

Tää oli kyllä erittäin miellyttävä kokemus ja voin ehdottomasti vain suositella! Eri houseboat firmoja on vaikka miten paljon, joten oon varma, että valinnanvaraa löytyy. Vedettiin tommonen pieni lenkki backwaterseilla ja satamaan paluun jälkeen otettiin kyyti takas Alleppeyn juna-asemalle ja hypättiin Kochin junaan. Seuraavaksi siis juttua Munnarista!

Varkala ja mun jalat

Mä tykkäsin Varkalasta. Meidän oli tarkoituksena olla siellä kaksi yötä, mutta venytettiinkin tätä vielä yhdellä yöllä. Oikeastaan mä olisin voinut olla siellä vaikka viikon, mutta valitettavasti tiukan aikataulun takia oli jatkettava matkaa eteenpäin. :( Mikäs sen parempaa, kuin vain olla ja tsillailla. Päivät kuluikin suurimmaksi osaksi riippumaton ja ruokapaikkojen väliä kulkien.

Kyllä me siellä sitten pyörätkin Gugun kanssa vuokrattiin. Olisin halunnut ottaa skootterin, mutta Jouko sai puhuttua mut ympäri - ai nainen ratissa jossain Intiassa, jossa liikenne on vasemmanpuoleista. Nojustjoo, olis vaan pitänyt ottaa se skootteri, sillä Varkalassa ei ollut liikennettä nimekskään. Älä kuuntele miehiä, vaan ens kerralla ota se skootteri! Oikeastaan tässä vasemmanpuoleisessa liikenteessä ei enää ole edes mitään outoa, viikko pari siihen tais mennä, että tottui. Suomessa tuun olemaan niin pulassa!

Tykkäsin selvästi kuvailla mun valkoisia jalkoja. Itse kun on kameran takana, niin kai sitä on pakko jollakin tavalla todistaa, että hei olin määki tääl!

Voi näitä reppanoita! Siellä ne piilossa puskassa lymyilivät, ihan kiinni toisissaan ja peloissaan. Näin yhtenä aamuna, kun joku mies meni tämmönen sorsalauma mukanaan. Sorsaliinit kulkivat nätisti miehen edessä ja aivan kiinni toisissaan. Mies ja vaakut tuli siihen meidän majapaikan edustalle ja siinä joku henkilökunnasta päätti ostaa kaks sorsaa itselleen. Henkilökunta kyllä sanoi, ettei nää päädy pannulle, mutta epäilen. :(

Meidän majoituksen isäntä asui Englannissa ja oli tullut hoitamaan turistibisneksiä Keralaan. Tämä halusi välttämättä ajeluttaa meitä Varkalassa (jopa ilmaiseksi) ja halusi viedä meidät seuraamaan juhlakulkuetta, jossa oli kultaan puettu norsu, musiikkia, iloisia ihmisiä, valtava auto, jonka päällä pyöri ties mitä jumalaa ja valoshowta sekä miehiä puettuina naisiksi ja tanssimassa mielettömästi. Nää tanssijat jäivät oikein mun ja Gugun eteen ja vetivät kyllä semmosen shown! Kulkueeseen oli liittynyt myös miehiä kadunvarrelta, jotka tanssivat ihan viimeistä päivää. Mun teki niin mieli hypätä mukaan, mutta en tiennyt onko se sallittua, sillä eipä siellä paljoa tanssivia naisia näkynyt. Seurailin kulkuetta sitten tien vierestä ja olin yhtä hymyä. Jännä miten se ilo voi oikein tarttua! Intialaiset osaa bailata.

Saman illan aikana pääsimme lisäksi ensimmäistä kertaa vierailemaan intialaiseen kotiin. Nämä olivat meidän majatalon isännän tuttuja. Päästiin selailemaan valtavaa valokuva-albumia perheen tyttären häistä, meille tarjottiin jäätelöä ja ties mitä herkkuja. Kovasti talon emäntä meitä pyyteli myös seuraavana päivänä aamiaiselle, lounaalle, päivälliselle ja ties mitä, mutta valitettavasti meidän oli tarkoituksena jatkaa matkaa Alleppeyhyn. Perhe oli selittänyt, että näytän kuulemma aivan nukelta (mä olin hieman eri mieltä palaneen ihoni kanssa). Ihania!

Varkala oli tsilli. Aivan ihana paikka, kerrankin sai vain olla ja oikein luvan kanssa. Seuraavalla kerralla sitten juttua Alleppeysta ja houseboatista, joka varattiin majatalon isännän kautta. Alleppeysta jatkettiin matkaa Kochiin ja sieltä Munnariin ja takaisin Kochiin. Vaikka reissaamisesta tuleekin nyt useampi postaus, niin ei hätää, kyllä me täällä myös työharjoitellaan ja työstetään meidän opinnäytetyötä, josta ollaan aika innoissamme! Pune on jees, mutta silti sitä odottaa 25. päivää, jotta päästään Varanasiin ja sieltä Andamaaneille. Kovasti käyvät päivät Intiassa vähiin, mutta tahti vain kiihtyy. Tsau!

Hampi & Kanyakumari

Täällä mä taas olen! Saavuttiin takas Puneen sunnuntaina parin viikon etelän reissun jälkeen. Kahteen viikkoon mahtuu vaikka mitä, joten oon nyt jakanut pariin osaan tän meidän reissun.  Ensimmäinen viikko menikin enimmäkseen junassa ja reissatessa eteenpäin. Meillä oli maanantai-tiistai välisenä yönä kolmelta herätys, hypättiin riksaan ja mentiin juna-asemalle. Juna Hospetiin lähti joskus puol 5 ja kömmittiinkin suoraan nukkumaan laverille. Hospetiin kesti jonkun 15 tuntia ja matka menikin leppoisasti fiilistellessä. Junalla matkustaminen on se mun juttu - erityisesti oviaukossa istuskellessa. Siisteintä on fiilistellä vaihtuvia maisemia, katsella ihmisiä, tutustua heihin ja maistella näiden tarjoamia herkkuja (täällä kun jaetaan kaikki). Junan käytävillä raikuvat chain, panin (vettä), cold drinksien ja erilaisten snäksien myyjien huutelut. Suosittelen korvatulppia, jos meinaatte saada nukutuksi tän metelin keskellä. Se on just sitä Intiaa, mikä tekee Intiasta Intian.

Hospetiin saavuttiin joskus illalla ja otettiinkin riksakyyti Hampiin. Hampilla ei ole omaa rautatieasemaa, mutta välimatka Hospetista ei ole pitkä. 

Me oltiin valitettavasti Hampissa vain yksi yö, joten sovittiin meidän riksakuskin kanssa kiertoajelusta seuraavalle päivälle. Olihan se aika paahtamista temppelin rauniosta toiseen, mutta nähtiin ainakin ne Hampin tärkeimmät jutut. Hampi oli oikein miellyttävä kylä täynnä raunioita, temppeleitä ja linnakkeita. Siisteintä oli ehdottomasti, että koko pieni kylä oli keskellä jättimäisiä kivenmurikoita. Niitä murikoita oli ihan kasoittain, kuin jättiläisen kasaamana. Keskellä näitä kivikasoja virtasi joki ja jokea reunustivat palmut.

Majoituksen löytäminen Hampista on erittäin helppoa, sillä guesthouseja on ihan vieritysten - eipä siellä oikeastaan muuta ollutkaan. Paljon reppureissaajia, ruokapaikkoja, turistikrääsäkojuja ja kaikesta  huolimatta siellä pääs myös näkemään sitä paikallisten elämää. Siellä ne vuohet, koirat, kissat ja lehmät elivät sulassa sovussa ihmisten makoillessa ulkona pilkkopimeässä tuijotellessa tähtiä.

Hampista meidän oli tarkoituksena vaan hypätä johonkin junaan, jolla päästään Guntakaliin. Asemalla oli mies, joka avusti meidät oikeaan junaan. Tämä herra oli Intian rautateillä töissä ja tämän lisäksi joku tärkeämpikin henkilö jossain sairaalassa, joten herra oli aikasta innoissaan kuullessaan, että opiskellaan hoitoalalla. Kovasti meitä siinä junamatkalla sitten haastateltiin, mies halusi ostaa meille mantelimaitoa (nam miten hyvää!) ja loppujen lopuksi Guntakaliin kolmen tunnin jälkeen päästessämme herra näytti meille alueen, jossa oli pari hotellia ja avusti meitä huoneen saamisessa ihan hyvää hyvyttään. Saatiinkin Gugun kanssa huone 350 rupialla ja tää on ehdottomasti halvin majapaikka tähän asti. Aivan ihana tapaus tämä herra! Kello oli jo 23, mutta siitä se sitten tyytyväisenä jatkoi yövuoroon. Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee, jotka kysymättä tarjoavat apuaan!

Aluksi meidän oli tarkoituksena yöpyä Guntakalin juna-aseman waiting hallissa, mutta aamun junaan oli vielä niin monta tuntia, että olihan se (muurahaisten keskellä) sängyssä nukkuminen parempi idea. Aamulla päästiin varhain jatkamaan matkaa Guntakalista kohti Kanyakumaria (Hospetista ei siis mene Kanyakumariin suoraa junaa). Oltiin aluksi aika kauhuissamme tästä, sillä matka Intian kärkeen kestää 25 tuntia, mutta varmaan mikään matka tähän asti ei oo mennyt yhtä leppoisasti! Siinä mä kuuntelin musiikkia, fiilistelin maisemia ja nautin ja yhtäkkiä me oltiinkin siellä, mihin jopa Intian rautatiet päättyvät - kyllä nekin vissiin voi siis joskus päättyä, vaikka niitä pitkin junaa vaihtamatta voi päästä jopa 70 tuntia.

Kai se junamatka nyt mukavasti sujui, kun posettaa oviaukossa ja ottaa teinipeilikuvia vessassa. On mulla kuva junan vessanpytystäkin, mutta luulen sen olevan liian groteskia katsottavaa tänne. 

Siihen ne rautatiet nyt sitten päättyy! Pitihän tää nyt ikuistaa.

No sitten siihen Kanyakumariin. Kuten huomaatte, mulla ei ole sieltä täällä näytillä kuin kolme (3) kuvaa! Se oli aika pettymys. Ehkä se johtuu vain siitä, etten ole paikallisia, sillä siellä oli vain intialaisten merkkihenkilöiden muistomerkkejä. Vikassa kuvassa niistä näkyy kaksi, mutta lautat niihin oli peruttu liian kovan tuulen vuoksi ja seuraavana aamuna jono oli niin älytön lipunmyyntiin, ettei ollut mitään järkeä edes mennä jonon hännille. Kanyakumarissa oltiin yksi yö ja jatkettiin junalla matkaa Varkalaan. Keralasta juttua sitten seuraavassa postauksessa. :)