Täällä mä taas olen! Saavuttiin takas Puneen sunnuntaina parin viikon etelän reissun jälkeen. Kahteen viikkoon mahtuu vaikka mitä, joten oon nyt jakanut pariin osaan tän meidän reissun. Ensimmäinen viikko menikin enimmäkseen junassa ja reissatessa eteenpäin. Meillä oli maanantai-tiistai välisenä yönä kolmelta herätys, hypättiin riksaan ja mentiin juna-asemalle. Juna Hospetiin lähti joskus puol 5 ja kömmittiinkin suoraan nukkumaan laverille. Hospetiin kesti jonkun 15 tuntia ja matka menikin leppoisasti fiilistellessä. Junalla matkustaminen on se mun juttu - erityisesti oviaukossa istuskellessa. Siisteintä on fiilistellä vaihtuvia maisemia, katsella ihmisiä, tutustua heihin ja maistella näiden tarjoamia herkkuja (täällä kun jaetaan kaikki). Junan käytävillä raikuvat chain, panin (vettä), cold drinksien ja erilaisten snäksien myyjien huutelut. Suosittelen korvatulppia, jos meinaatte saada nukutuksi tän metelin keskellä. Se on just sitä Intiaa, mikä tekee Intiasta Intian.
Hospetiin saavuttiin joskus illalla ja otettiinkin riksakyyti Hampiin. Hampilla ei ole omaa rautatieasemaa, mutta välimatka Hospetista ei ole pitkä.
Me oltiin valitettavasti Hampissa vain yksi yö, joten sovittiin meidän riksakuskin kanssa kiertoajelusta seuraavalle päivälle. Olihan se aika paahtamista temppelin rauniosta toiseen, mutta nähtiin ainakin ne Hampin tärkeimmät jutut. Hampi oli oikein miellyttävä kylä täynnä raunioita, temppeleitä ja linnakkeita. Siisteintä oli ehdottomasti, että koko pieni kylä oli keskellä jättimäisiä kivenmurikoita. Niitä murikoita oli ihan kasoittain, kuin jättiläisen kasaamana. Keskellä näitä kivikasoja virtasi joki ja jokea reunustivat palmut.
Majoituksen löytäminen Hampista on erittäin helppoa, sillä guesthouseja on ihan vieritysten - eipä siellä oikeastaan muuta ollutkaan. Paljon reppureissaajia, ruokapaikkoja, turistikrääsäkojuja ja kaikesta huolimatta siellä pääs myös näkemään sitä paikallisten elämää. Siellä ne vuohet, koirat, kissat ja lehmät elivät sulassa sovussa ihmisten makoillessa ulkona pilkkopimeässä tuijotellessa tähtiä.
Hampista meidän oli tarkoituksena vaan hypätä johonkin junaan, jolla päästään Guntakaliin. Asemalla oli mies, joka avusti meidät oikeaan junaan. Tämä herra oli Intian rautateillä töissä ja tämän lisäksi joku tärkeämpikin henkilö jossain sairaalassa, joten herra oli aikasta innoissaan kuullessaan, että opiskellaan hoitoalalla. Kovasti meitä siinä junamatkalla sitten haastateltiin, mies halusi ostaa meille mantelimaitoa (nam miten hyvää!) ja loppujen lopuksi Guntakaliin kolmen tunnin jälkeen päästessämme herra näytti meille alueen, jossa oli pari hotellia ja avusti meitä huoneen saamisessa ihan hyvää hyvyttään. Saatiinkin Gugun kanssa huone 350 rupialla ja tää on ehdottomasti halvin majapaikka tähän asti. Aivan ihana tapaus tämä herra! Kello oli jo 23, mutta siitä se sitten tyytyväisenä jatkoi yövuoroon. Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee, jotka kysymättä tarjoavat apuaan!
Aluksi meidän oli tarkoituksena yöpyä Guntakalin juna-aseman waiting hallissa, mutta aamun junaan oli vielä niin monta tuntia, että olihan se (muurahaisten keskellä) sängyssä nukkuminen parempi idea. Aamulla päästiin varhain jatkamaan matkaa Guntakalista kohti Kanyakumaria (Hospetista ei siis mene Kanyakumariin suoraa junaa). Oltiin aluksi aika kauhuissamme tästä, sillä matka Intian kärkeen kestää 25 tuntia, mutta varmaan mikään matka tähän asti ei oo mennyt yhtä leppoisasti! Siinä mä kuuntelin musiikkia, fiilistelin maisemia ja nautin ja yhtäkkiä me oltiinkin siellä, mihin jopa Intian rautatiet päättyvät - kyllä nekin vissiin voi siis joskus päättyä, vaikka niitä pitkin junaa vaihtamatta voi päästä jopa 70 tuntia.
Kai se junamatka nyt mukavasti sujui, kun posettaa oviaukossa ja ottaa teinipeilikuvia vessassa. On mulla kuva junan vessanpytystäkin, mutta luulen sen olevan liian groteskia katsottavaa tänne.
Siihen ne rautatiet nyt sitten päättyy! Pitihän tää nyt ikuistaa.
No sitten siihen Kanyakumariin. Kuten huomaatte, mulla ei ole sieltä täällä näytillä kuin kolme (3) kuvaa! Se oli aika pettymys. Ehkä se johtuu vain siitä, etten ole paikallisia, sillä siellä oli vain intialaisten merkkihenkilöiden muistomerkkejä. Vikassa kuvassa niistä näkyy kaksi, mutta lautat niihin oli peruttu liian kovan tuulen vuoksi ja seuraavana aamuna jono oli niin älytön lipunmyyntiin, ettei ollut mitään järkeä edes mennä jonon hännille. Kanyakumarissa oltiin yksi yö ja jatkettiin junalla matkaa Varkalaan. Keralasta juttua sitten seuraavassa postauksessa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti