Lonavala - "It's far from attractive"

Ostettiin muutama päivä sitten meno-paluuliput Lonavalaan. Menomatkalle meiän istumapaikat eivät koskaan selvinneet, mutta onneksi junassa oli hyvin tyhjiä istumapaikkoja - meillä oli liput maksettuina, mutta muutamaa päivää ennen juna oli varattu täyteen ja jouduttiin waiting listalle (taas vaihteeksi). Jokatapauksessa meillä oli matkustusoikeus ja jos vapaita istumapaikkoja ei olis löytynyt, oltais hengailtu käytävillä. Mä olin jo ihan valmis istumaan koko tunnin ajan (lyhyt junamatka) oviaukossa ihastellen maisemia, mutta tää nyt jää sitten Keralassa toteutettavaksi. Tän haaveen lisäksi haluaisin istua dösän katolla ja fiilistelen ajatusta liftaamisesta autonlavalla. En mä tiedä, onko jälkimmäinen miten järkevää, kun Intiassa on nyt kaikenlaista meneillään (tekin ootte niistä uutisista saaneet lukea), mutta aina saa fiilistellä!

No eniveis. Päätettiin tosiaan lähteä pienelle päiväreissulle Lonavalaan Lonely Planetin teksteistä huolimatta. Mun raamattuni kuvasi Lonavalaa kaikkea muuta kuin viehättäväksi ja ihmeteltiin, kun LP:n mukaan Lonavala on ylikehittynyt. Öö täh? Olihan siellä toki erilaisia majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita useita, mutta moni taisi olla tällä hetkellä kiinni. Ehkä mulle vain sitten jäi parempi fiilis kyseisestä kaupungista, kun siellä ei sesonkiaika ollut. Oon ymmärtänyt, että jengiä riittäis sadekauden aikaan, kun kaikkialla on vehreää.

Ekana päätettiin suunnata Karla caveseille. Meidän oli tarkoituksena ottaa dösä 10 rupialla, mutta seuraava olis lähtenyt paljon aiottua myöhemmin. Hypättiin sitten riksaan ja matka pääsi alkamaan! Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja rappusia riitti kohti Karlaa. En mä tiedä, miten kauan me siinä oikein niitä portaita tarvottiin... Varmaan joku puoli tuntia ja matka oli aikalailla ärräpäiden siivittämää. Olihan ne maisemat tietty ihan huikeet, mitä korkeammalle päästiin ja Karla oli sen 100 rupian arvoinen - niin, jälleen Gugu pääsi 5 rupialla sisään, kun me kalkkinaamat pulitettiin 95 rupiaa enemmän. Intiassa tää on ihan ok eikä rasismista oo puhettakaan. :D 

Käytiin ihastelemassa maisemia ja takaisin luolan suulle palatessamme joku nainen huuteli, että tulkaa kattoo, täällä tanssitaan. Suuren piirin keskellä istui nainen rummun kanssa ja ympärillä olevat naiset tanssivat ja lauloivat. Oli taas niin lähellä, etten itsekin osallistunut juhlintaan, mutta olisin luultavasti seonnut koreografiassa. Mä en tajua, miten kuumana päivänä, monen kilometrin korkeuksissa auringon porottaessa ja polttaessa ihoa (hups, aurinkorasva unohtui), voi mennä kylmät väreet, mutta mulla meni. Olin yhtä hymyä tanssia seuratessani. Minä ja mun Intia, näin on hyvä olla.

Meidän oli tarkoituksena käydä seuraavaksi vahamuseossa ja tämän jälkeen ottaa suunnaksi Shivam vesiputoukset. Vahamuseoon maksoi sisään 100 rupiaa (tällä kertaa jopa intialaiset pulittivat saman hinnan) ja olihan tää ihan hauska, mutta intialaisten merkkihenkilöiden tietämys on mun osalta aika surkea. No bongasinhan mä sieltä ystäväni Gandhin. Myös Michael Jackson, äiti Teresa Angelina Jolie, Hitler (???) sekä Saddam Hussein (???) olivat löytäneet tiensä museoon. Museo oli aika nopeasti kierretty ja jatkettiin meidän riksakuskin kanssa kohti vesiputouksia...

paitsi ettei me koskaan päästy vesiputouksille, kun kuski pysäytti riksan vesipuiston parkkikselle ja totesi iiiiisojen vesiputousten löytyvän sisältä. :------D Ei me jaksettu jäädä väittelemään, joten hypättiin pois ja lähdettiin tallustelemaan pitkin keskustaa. Epäiltiin jo aikaisemmin vesiputouksia ihan vain kuivan kauden takia ja eräs riksakuski kertoikin meille, että koko paikka on nyt ihan kuivana ja sadekautena vesi virtaa jälleen putouksessa. No ei se mitään, mun mielestä Lonavala on oikein viehättävä ja kierrettiinkin katuja useamman tunnin ajan. Lonavala on kuuluisa Intiassa paikallisesta kivikovasta makeisestaan, chikistä. Tää on tehty sokerista ja pähkinöistä, kookoksesta tai erilaisista siemenistä. Ainakin tällaisia variaatioita herkusta bongasin ja olihan sitä pakko ostaa Suomeen vietäväksikin.

Intialaiset kuorma-autot viehättävät mua. Onhan ne nyt niin söpöjä, tommoisia pirteitä, värikkäitä ja aina niin koristeltuja. Tää kuormis oli oikeastaan tosi simppeli, yleensä toi puskuri on täynnä ties mitä joulukuusen koristeita. Intiassa mikään ei ole liian överiä.

Multa tullaan varmasti kyselemään paljon tän matkan jälkeen, että minkälainen Intia oli. En mä vain osaa tätä sanoin kuvailla. Musta tuntuu, että sen takia välillä tää merkintöjen kirjoittaminenkin on äärettömän haastavaa ja haluais vaan antaa kuvien kertoa sanojen puolesta. Mitä mun pitäisi kertoa, miten mä kuvailisin tätä kaikkea, mitä te haluaisitte tietää, miten mä saisin tätä mun kokemaani lähemmäs teitä. Mun pitäisi kirjoittaa jatkuvasti tunteista ja kaikesta kokemastani ylös, että saisin jotakin aikaiseksi. Mä rakastan kirjoittamista, mutta Intiasta kirjoittaminen tuntuu äärettömän haastavalta.

Jotenkin tää on vain sellainen maa, että se on itse koettava. Multa varmaankin odotetaan käytännön vinkkejä, mutta en mä osaa niitä todellakaan esittää ilman, että joku asiasta kysyy - kiitos siis sulle, joka kyselit käytännön järjestelyistä koskien tulevan kesän matkaasi. :)) Jotenkin tähän kaikkeen on vaan tottunut ja siihen vain mukautuu ajan myötä. Täällä on niin paljon kaikkea sellaista, mikä on ihan toisin, kuin Suomessa (ja hyvä niin).  Jollakin tavalla sitä kaikkea ei osaa enää edes ajatella, vaan jo tässä reilu kuukauden aikana muhunkin on tarttunut kummallisia intialaisia tapoja, kuten esimerkiksi pään nyökyttely sivulta sivulle ja kummallinen "hmmm" tai "haaa" sanojen hokeminen toista kuunneltaessa. 

Jotenkin oon vielä niin etulyöntiasemassa, kun saan olla täällä yhdessä Gugun kanssa, jolta olenkin kuullut paljon kaikenlaista intialaisesta kulttuurista aina naisen asemasta alkaen. Tottakai oon kerännyt paljon tietoa ennen tänne tuloa, mutta täällä on vaan niin käsittämättömiä juttuja, ettei sitä kaikkea vaan pysty sulattaa kerralla. Intia on niin ainutlaatuinen kokemus. Senpä vuoksi on erittäin tärkeää, että kyselette, jos jokin asia askarruttaa. Niin muakin mietitytti ja mietityttää edelleen. Yritän vain heittäytyä mukaan ja ajelehtia virran mukana ja katsoa mitä seuraa. Jostakin syystä en edelleenkään voi vastata kenenkään kommentteihin, mutta yritän niihin parhaani mukaan vastata blogiteksteissä.

Senpä vuoksi yritän nyt vastata muutamiin käytännön läheisiin kysymyksiin tytöltä, joka aikoo kesällä ottaa suunnaksi Intian: Tuntuuko, että mua yritettäis huijata jatkuvasti vaaleaihoisuuteni vuoksi? Enpä nyt sanoisi. Pune ei ole mikään turistikaupunki, että siinäkin voi olla syynsä. Toki joskus riksakuskit saattavat vaatia hieman ylihintaa matkoista, mutta useimmiten mittarin avulla rahastetaan. Tietysti nää kuskit saattavat joskus hieman kierrättää meitä, mutta toisaalta riksakyydin maksut on aina sen verran pieniä, ettei pitäis olla kamala menetys. Gugu on tosin joskus nauranut sitä, että paikalliset myyjät saattavat hänelle sanoa, että sen pitäisi houkutella mua ja Joukoa ostamaan heidän tuotteitaan. En sitten tiedä, onko meininki eri esimerkiksi Varanasissa, jossa länsimaalaisia on varmasti jo enemmän, kuin täällä. Mä en edes halua kuvitella, minkälaista Agrassa olis. :D 

Sitten ruokailuun.. Kyllä me ollaan aika uskaliaasti syöty täällä ja katukojujen herkkuja maisteltu. Viimeksi tänään istuttiin kyllä semmosessa paikassa syömässä, ettei varmaan ihan kuka tahansa sinne suostu astumaan, mutta ruoka oli hyvää ja vatsakin oikein tyytyväinen. Viikko sitten löydettiin itsemme kerrostalon autotallista monien ihmisten keskeltä. Siellä me lapattiin (oikealla) kädellä Ganeshan siunaamaa ruokaa suuhun ja ehkä vähän epäilyttävistä oloista huolimatta kukaan ei saanut minkäänlaista pöpöä. Hyvä neuvo on syödä siellä, missä paikallisetkin syövät. Intialaiset on tosi tarkkoja käsienpesusta ja ruokapaikkojen yhteydessä onkin usein käsienpesumahdollisuus. Lisäksi pyrin käyttämään käsidesiä. Intialaiseen ruokakulttuuriin kuuluu usein syödä käsin (aterimet on toki saatavilla useissa paikoissa), eikä sekään ole enää mikään ongelma mulle. Kyllä sitä oppii.  Onhan mulla vielä reilu kaksi kuukautta aikaa olla täällä ja saada vaikka mitä vatsapöpöjä, mutta tähän asti oon "vain" kerran sairastanut rankemman vatsataudin. Salaatti on luultavasti vesijohtovedellä pestyä, mutta paistetut vihannekset, kuorelliset hedelmät jne on täysin ok.

Olenko uskaltanut pitää normaaleja vaatteita, vai peitänkö aina polvet ja olkapäät? Ainakin täällä Punessa on ihan ok, jos olkapäät näkyvät. En mä kuitenkaan mitään paljastavia narutoppeja käytä. Polvet pyrin peittämään ja jos tekee mieli käyttää mekkoa ja on toooodella kuuma, niin on mulla ainakin biker shortsit alla, jotka yltävät polviin asti. Ostin täältä paikallisten naisten tapaan mustat legginsit ja niitä olenkin käyttänyt ahkerasti mekkojen kanssa. Haaremihousut on oikein hyvät, ihan ykköset reissatessa. Tietysti sitten on erikseen nää pyhät paikat, joissa on äärimmäisen tärkeää peittää polvet ja olkapäät - joissain jopa hiukset. Myös esimerkiksi junissa kannattaa pitää huolta peittävästä vaatetuksesta, jotta ei satu mitään ikävää. Siellä kun ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Kannattaa ostaa vaikkapa monien käyttämä salwar kameez tunikahousupuku. Esimerkiksi Goalla näki ties minkälaista vaatetusta ja siellä on ihan ok mennä shortseissa ja topeissa, joten tää on kyllä aika paikkakohtaista. Väittäisin kuitenkin, että kyllä suurimmassa osassa Intiaa pitää vähän miettiä, että mitä sitä päällensä pukee. Oman itsensä suojelua tää enemmänkin on.

Entäpä sitten huomio, onko sitä tullut? Kyllähän sitä, mutta ymmärtäähän sen. Punessa ei paljoa länsimaalaisia näy ja taidetaan olla Rasta Pethin ainoat länkkärit. :D Aluekohtaista, luulisin. Kyllä nää meidän asuntolan tytötkin haluavat kokeilla mun vaalennettuja hiuksia, haluavat pukea mut sariin ja sen jälkeen jokainen haluaa mun kanssa yhteiskuvaan jne. Mulle se on ihan fine. Siihen vain pitää asennoitua oikein. Kannattaa välttää pitkiä katsekontakteja miesten kanssa ja pitää semmosta sopivaa etäisyyttä yllä. Ystävällinen toki pitää olla, mutta siten, ettei toinen osapuoli voi kuvitella mitään muuta. Kuvia halutaan ottaa ja useasti kadulla kävellessä tuntee, kuinka monet silmäparit seuraavat. Ei tää ole tähän asti ollut haitaksikaan. Se on sitä yleistä kiinnostusta ja ihmetystä vain.

Huh mikä hehtaaripostaus! Toivottavasti tästä sai nyt edes jotain irti. Jotenkin oon ihan jumissa ja kello jo 01:00 yöllä.. Kai sitä pitäisi sammuttaa valot ja kaivautua peiton alle bed bugsien kiusattavaksi. Maanantai-tiistai välisenä yönä meillä on lähtö kohti Hospetia ja Etelä-Intian pikainen reissumme voi alkaa. Seuraavan kerran palailen siis blogin ääreen reissulta palattuani - kunhan saan taas maksettua lisää nettiaikaa. Ainiin, meillä on lentoliput Varanasiin Delhin kautta, junalippu Kolkatalle ja sieltä lento Port blairille Andamaaneille, mutta tästä lisää kuukauden päästä! ;D Nyt hyvää yötä! :)