Vihdoin!

Taalla ollaan! Yritan naputella tata KEM hospitalin kirjaston erittain hitaalla tietokoneella. Tunti netissa maksaa vain 10 rupiaa, mutta en oo oikein saanut rahoille vastinetta, kun en millaan paase faceen. Yhyy. Valitettavasti ainakin taa ensimmainen postaus taalta tulee nyt olemaan ilman kuvia. Mulla on lappari mukana, mutta viela en ole loytanyt meille wifia. Kuvia oon ottanut niin mielettomasti ja haluaisin todella jakaa ne teidan kanssa..  Tassa on nyt todella paljon tekstia tulossa.

Taa kaikki on juuri sita ja enemmankin, mista oon haaveillut! Perjantaina meilla oli ensin lento Istanbuliin, joka oli 1,5 tuntia myohassa, joten tuli aika kiire Turkissa vaihtaa konetta. Ehdittiin kuitenkin kaikesta huolimatta, vaikka jouduttiin jonon hannille turvatarkastuksessa. Istanbuliin lensi kolmisen tuntia ja sielta Mumbaihin vissiin viitisen tai kuutisen tuntia. Aika meni todella nopeasti! Ollaan erittain tyytyvaisia Turkish airlinesiin. Ruoan sai valita menusta, jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Saimme syoda molemmilla lennoilla. Mumbain koneessa oli mielettomasti elokuvavaihtoehtoja ja muuta puuhailtavaa. Aion ehdottomasti hyodyntaa Turkishia jatkossakin kaukolennoilla, silla hintataso on halvempi ja kolmen tunnin lento Istanbuliin ei ole pitka. 

Lauantaina saavuimme Mumbaihin aamuyosta. Intiashow alkoi heti. Kummallista lippua ja lappua, leimaa ja turvatoimia ympariinsa, mutta selvittiin. Matkattiin prepaid taksilla Colaballe. Huh sita liikennetta! Taksi oli todella pieni, vaikka oonkin tammonen patka, mun nuttura ihan hipoi sita taksin kattoa. Turvavoita ei tietenkaan ollut ja hyva etta ovet edes pysyivat kiinni. Istuin toki pelkaajan paikalla. Rinkat sidottiin katolle. Taallahan liikenne on siis vasemmanpuoleinen. Pari lahella piti tilannettakin sattui, tai silta se ainakin naytti.

Colaballa mentiin ees taas ja lopulta pyydettiin taksia heittamaan meidat Lonely Planetin suosittelemalle YWCA guest houselle. Huoneet taalla olivat kuitenkin taynna ja meidan piti odottaa useampi tunti, jotta saatiin huone. Todettiin jo silloin, ettei taalla ole mitaan kasitysta ajasta. Totesivat aina, etta kymmenen minuutin paasta huoneenne on siivottu ja kun kaytiin kysymassa, etta milta nayttaa, naa vain pahoittelivat ja sanoivat, ettei huone ole viela valmis. Kerran taisi virkailija jopa sanoa, etteivat tieda, missa huoneen siivooja on. Kiva. Oltiin niin vasyneita matkasta, etta nukuttiin sitten odotushuoneen tuoleilla. Vahan kaytiin kavelemassa Colaballa ja maistettiin samosa snaksia, mutta eipa se oikein maistunut vasyneisyyden vuoksi. Lopulta saatiin huone ja mentiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Sangyssa potkotellessa meidan huoneessa tais ravata kolme eri miesta milloin mitakin saatamassa. Perus Intiaa.

Nukuttiin yo Mumbaissa ja hyvissa ajoin tsekattiin ittemme ulos ja mentiin junalle. Saatiin peruutuspaikat 2. luokan sleepperista ja matkattiin lahemmas nelja tuntia Puneen. Ihan mielettomia maisemia, pitais saada ne kuvat tahan!

Punessa otettiin suunnaksi KEM hospital, vaikka sunnuntai olikin. Naa ei tienneet meidan tulosta, mutta kaikki hoitui silti muutamalla puhelulla ja saatamisella. Saatiin asunto kampuksen tyttojen asuntolasta Gugun kanssa. Onhan se aika murju, mutta siella on sangyt ja oma kylpyhuone, joten kelpaa. Se ei maksa meille mitaan, mika on kenties ihan hyva, silla ollaan maksettu 10.000 rupiaa tasta harjoittelusta ja ties mista, eli noin 150 euroa. Tassa asuntolassa on paikallisia sairaanhoitajaopiskelijoita seka hoitajia ja laakareita asumassa. Siella ne asustelee huoneissa, joissa nukkuu useampi tytto. Ruoan nama tilaavat yhdessa ja hengailevat tv huoneessa. Kaikki on niin mukavia taalla!

Mumbai oli turhan iso paikka. Onhan taa Punekin, mutta jotenkin paljon mukavempi. Kaikki tarvittava on lahella sairaalaa. Meidan kantapaikka on sairaalan kanttiini, josta saa torkeen hyvaa ruokaa ja niin halvalla! Lamminta, kummia tuoksuja, ihania makuja ja vareja riittaa. Kylla taa on niin mun paikka!

Toissa iltana oltiin menossa nukkumaan, kun yhtakkia kuultiin kadulta rummutusta ja laulua. Kadulla oli kulkue, jossa useat olivat pukeutuneet valkoisiin. Naimisissa olevilla naisilla oli kukkakoriste hiuksissa. Kulkueessa soitettiin rumpuja, hoettiin jonkinlaista mantraa tai jotain. Useilla oli kynttila. Perassa tyonnettiin suuria kukin koristeltuja hopeakarryja, joiden kyydissa oli kaksi vanhempaa miesta istumassa. Nama siunasivat ihmisia harmaalla tuoksuvalla jauheella, jota laitettiin otsalle. He jakoivat tarjottimia, jossa oli kookosta, hedelmia ja kynttila. Meillekkin tuotiin hedelmia, kuivattua riisia seka tata harmaata jauhetta. Kuljimme kulkueen perassa. Se oli niin taianomaista! En tieda, mita he juhlivat. Kukaan ei oikeastaan osannut selittaa, kun asiasta kysyimme. 

Tyoharjoittelu taalla sairaalalla alkoi periaatteessa eilen. Haettiin vain tyoasut laaketieteen koululta. Ostettiin paidat, jotka maksoivat 195 rupiaa eli reilut 2 euroa! Naa hoitajat taalla pitaa tyopaitojen alla omat vaatteensa tai pukeutuvat hilkkoihin, valkoiseen mekkoon ja pitkiin sukkiin. Mekon paalla on varillinen patellavyo. Tanaan vahan kierreltiin koululla. Mitaan muuta me ei sitten taalla viela ollakkaan tehty. Mikaan sovittu kellonaika ei pida paikkaansa. Seuraavaksi pitaisi hakea todistukset, joiden avulla pitaisi saada prepaid kortit. Niiden saamista on taalla tiukennettu ilmeisesti eraan pommi-iskun takia, joka tehtiin puhelimella. Viisumeistakin vaaditaan siihen kopiot. Mikaan ei ole liian helppoa ja kaikkeen tarvitaan todistuksia, leimoja ja allekirjoituksia. Kaikesta huolimatta kaikki toimii ajallaan.

Aika tylsa ja pitka teksti plaah.