Tätä blogia pitäis päivitellä joka päivä, jotta saisi kaiken jännän kerrottua. Mun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta facebook ja blogger kiinnostaa enemmän! :D Facebookissa kun chattailee päivittäin rakkaiden kanssa, tulee ihan semmonen fiilis, ettei tuo välimatka niin suuri olisikaan. Nojoo, takaisin Intiaan.
Työharjoittelusta sen verran, että ollaan jo vähitellen päästy osaston touhuihin mukaan. Jos ei muuta, niin ainakin meistä ollaan kovin kiinnostuneita. Kiitos Gugun hindin taidon, ollaan varmasti todella hyvässä asemassa moniin muihin vaihto-opiskelijoihin nähden. Eipä me paljoa olla mitään päästy tekemään, mutta enemmänkin henkilökunta on huolissaan siitä, että missä me syödään ruokamme ja ollaanko nähty jo nähtävyyksiä. :D Ihania ihmisiä. Ollaan muutenkin parina iltana hengailtu näiden tyttöjen kanssa tässä asuntolalla. Kukaan ei puhu englantia, mutta hymyilen kaikille vaan söpösti ja se tuntuu riittävän, oon kuulemma ihana tyttö. :D Kaikki ovat niin vieraanvaraisia ja haluaisivat kovasti jakaa aina ruokansa meidän kanssa. Awws.
Perjantaina tapahtui jotain huippua: ensin sektio ja sitten synnytys alateitse! Pikkuiset vauvat sulattivat meidät täysin! Huomenna koittaa jälleen arki - tosin sitäkin kestää vain kolme päivää, sillä lähdetään keskiviikkona Goalle. Heh. Eipä ole paljoa koulutehtävätkään maistunut...
Ollaan vietetty turistiviikonloppua, jotta paikallisten ei tarvitsisi olla enää huolissaan, kun ei olla nähty nähtävyyksiä. Lauantaina hypättiin paikallisten keskelle linja-autoon ja matkattiin eläinpuistoon. Jo pelkästään ne dösämatkat olivat todellinen kokemus. Ei siellä eläinpuistossa oikein mitään nähty. Ihmisiä oli kyllä liiaksikin asti. Taidettiin valita huono ajankohta tälle reissulle, sillä lauantaina vietettiin Intian republic dayta ja se oli yleinen vapaapäivä. Me taidettiin tosin kiinnostaa ihmisiä enemmän, kuin eläimet. Kyllä täällä pääsee kameralle poseeramaan. Valitettavasti mulla ei ole kuvia eläintarhasta, sillä kameran akku oli tyhjänä.
Tänään suunnattiin Aga Khan palacelle, mikä oli aikamoinen pettymys. Puisto oli toki ihana ja siellä oli niin rauhallista - ihmisiä oli vain muutamia ja autojen torvet eivät kantautuneet puiston muurien läpi. Lisäksi siellä oli ihanan helppo hengittää, ilma ei ollut niin raskasta eikä kummallisia hajuja ollut missään. :D Mutta niin, ulkomaalaisilta maksoi 100 rupiaa sisään (Gugu meni intialaisesta ja maksoi vain 5 rupiaa), mutta museohuoneita oli vain kolme ja nekin erittäin pieniä ja niissä oli vain muutama valokuva/esine. Kaikki palatsin ovet olivat suljettuina. Nojoo tulipahan sekin nyt sitten nähtyä. Tän palatsin piti olla Intian historian yksi kulmakivistä ja todellinen ihmismagneetti Punessa...
Tää on meidän kantapaikan eli sairaalan kanttiinin pihasta. Miehen polkiessa pyörää ylhäällä oleva kiekko pyörii - tätä vasten mies teroitti metalliviilaa. Kätevää!
Koregaon plazan (suuri ostoskeskus) vieressä on slummialue. Intia on todellinen kontrastien maa. Joko rahaa on vaikka miten paljon, tai sitten sitä ei ole ollenkaan.
Tää kuva näyttää varmasti idylliseltä, mutta todellisuus oli vähän toista. Slummialue menee tuossa vieressä ja joessa virtaa likavesi. Haju oli myös sen mukainen... Vierellä pariskunta täytti kanistereita vedellä. Kyllä Suomessa arvostaa hanasta tulevaa raikasta ja juomakelpoista vettä.
Tää teksti oli nyt varmasti aivan kamalaa luettavaa. Pitäis jo kaivautua peiton alle, Gugukin tuossa on jo silmät ummessa. Kivaa alkavaa viikkoa! :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti