Niin se itse harjoittelu

Johan tässä on jo viitisen viikkoa oltu työharjoittelussa, joten eiköhän ole korkea aika siitäkin jotain kirjoitella. KEM hospital sijaitsee Rasta Pethin alueella ja on yksityinen sairaala. Laurea on yhteistyössä kyseisen sairaalan kanssa, joten ei valittu itse etukäteen meidän harjoittelupaikkaa, paitsi suoritettavat työharjoittelut, jotka menevät hoitajien EU direktiivien mukaan. Mun olisi tarkoitus suorittaa täällä 6 viikkoa äitiyshuoltoa ja 6 viikkoa lastentauteja. Asutaan tyttöjen asuntolassa, joka on sairaalan porttien sisäpuolella, joten työmatka ei ainakaan ole pitkä. :D Maksettiin harjoittelusta 10.000 rupiaa eli noin 140 euroa. Asuntolassa majoittuminen on ilmaista - tässä säästyykin jo isot rahat!

Tähän asti ollaan oltu useammalla osastolla. KEMissä olisi useampikin osasto, jossa voisin tarvittavat direktiivit suorittaa. Kiva nähdä monenlaisia osastoja tässä 12 viikon aikana. Jotenkin täällä vaihdossa tähän harjoitteluun on sidottu ihan toisella tapaa, kuin Suomessa. Saamme itse määrätä tahdin ja tehdä sellaisia vuoroja, joita haluamme. Ohjaajia meille ei valitettavasti ole määrätty. Ohjaajan puuttuminen selittääkin sen, miksi usein tuntee olevansa ulkopuolinen ja vain hoitohenkilökunnan jaloissa. 

Oma aktiivisuus on suuressa roolissa, jotta pääsee mukaan hoitotilanteisiin. Hoitajat hääräilevät ympärillä, tekevät paperitöitä ja juoksentelevat edestakaisin, mutta kukaan ei sano mitään. Joskus joku ehkä hieman hymyilee ujosti. Gugun hindin taidon vuoksi olemme päässeet lähemmäksi osastojen henkilökuntaa, sillä sairaanhoitajat eivät englantia osaa. Olenkin ollut tässä pari päivää hieman orpona, kun olen ollut osastolla yksinään Gugun ollessa toisella osastolla. Englantia oon yrittänyt vääntää, mutta viesti ei ole vain mennyt oikein perille. Onneksi täällä lääkärit puhuvat loistavaa englantia (olen ymmärtänyt, että lääkis täällä käydään englanniksi), joten heidän perässä kannattaa roikkua. Kovin paljoa emme ole itse päässeet tekemään, mutta onneksi kaikkialla on söpöjä vauvoja, jotka piristävät. :3

Olen tällä hetkellä osastolla, jossa on vastasyntyneitä vauvoja perheineen yksityisissä huoneissa. He pääsevät tarkkailun jälkeen kotiin, jos kaikki on kunnossa. Lisäksi tällä osastolla on myös vanhempia lapsia aina leukemiapotilaista alkaen. Yksityisissä huoneissa saavat omaiset olla paikalla (varallisuuden mukaan yksityiset huoneet), mikä on poikkeuksellista. Nämä seuraavat kuvat ovat synnytysosastolta, jossa miespuoliset omaiset (myös aviomiehet) eivät saa olla odottavan äidin vierellä.  Tällä osastolla hoidetaan myös abortin tehneitä potilaita. He ovat samassa huoneessa yhdessä odottavien äitien kanssa. Yksityisyyttä ei ole ja raportilla kerrotaan potilaiden asiat kaikkien kuullen. Tietokoneita ei hoitajilla ole käytössä, vaan kaikki kirjataan käsin kansioihin. Jokaiselle asialle tuntuu löytyvän oma kansionsa.

Eikö olekkin mukavannäköinen pyörätuoli? Käytiin joskus harjoittelun alussa Sassoon hospitalilla (ilmeisesti kunnallinen sairaala) ostamassa hoitajakoulusta meille paidat. Nähtiin tällä sairaalalla erittäin innovatiivinen pyörätuoli: istuinosa oli tehty valkoisesta puutarhan muovituolista. Ei se oo niin justiinsa.

Suomessa se vain on niin helppoa ottaa verenpaine automaattisella mittarilla. Jokaisen tulisi hallita manuaalisen verenpainemittarin käyttö, mutta täällä sen käyttöä vasta onkin päässyt harjoittelemaan! Stetareita ei tietenkään desinfioida. :D

Täällä potilailla on omat, henkilökohtaiset lääkkeet. Reseptinä toimii mikä vain tyhjä muistilappu, johon lääkäri kirjoittaa lääkkeen nimen, annostelun ja allekirjoituksensa. Tosin näistä apteekeista saa kyllä reseptilääkkeitä ilman reseptiä. Muutamia yleisiä lääkkeitä pidetään tällaisissa arkuissa. Lääkkeet ovat useimmiten pelkissä liuskoissa - näin ne saa myös apteekeista. 

Aseptiikka ei todellakaan ole samalla tasolla, kuin Suomessa, mutta lajitteluun täälläkin pyritään. Tällaisia tauluja näkyy muutamia käytävillä. Täällä eletään kuten maassa kuuluu ja tehdään asiat intialaisten käytäntöjen mukaan tuomitsematta.  Tarvitaan avointa mieltä ja uskallusta heittäytyä kohti uusia ja jännittäviä asioita! Senhän takia tänne lähdettiin.

Tätä tekstiä on jotenkin todella hankalaa kirjoittaa. En oikein tiedä, että mistä pitäisi kirjoittaa, ettei tästä tulis liian puuduttavaa luettavaa. Yhdestä asiasta haluan kuitenkin vielä kertoa, joka vaikuttaa täällä kaikkialla: nimittäin hierarkia.

Vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa aina ja kaikkialla. Heitä kutsutaan madameksi tai sir:iksi. Sairaanhoitajien työkokemus ilmenee asun päällä olevasta värillisestä vyöstä. Vanhemmille ja korkea-arvoisille henkilöille ei saa kääntää selkäänsä, heille tulee tehdä tilaa ja istuutuminen on kiellettyä heidän ollessa läsnä huoneessa. Sairaanhoitajakollegat kutsuvat toisiaan siskoiksi, eivätkä käytä toistensa nimiä.

Lääkärit ovat erittäin korkeassa asemassa Intiassa. Heille on jopa omat taukotilansa, johon muulla henkilökunnalla ei ole asiaa. Vaihto-opiskelijoina ollaan kuitenkin hyvässä asemassa ja meidät on kutsuttu lääkärien taukotilaan syömään (täällä halutaan jakaa ruoka, vaikka sitä ei paljoa olisi). Eräs sairaanhoitajaopiskelija joskus ihmetteli, miksi emme opiskele lääkäreiksi, kun osaamme niin hyvin englantia ja meillä olisi tähän varaa (yleinen ajattelutapa: jos oot vaalea ja tullut Intiaan asti, sulla on paljon rahaa). Intiassa opiskelu maksaa. Monet sairaalalla luulevat meitä lääkäriopiskelijoiksi ja tästä syystä saadaan varmaankin istua kanttiinin lääkärien puolella ("tavalliset" ihmiset ja lääkärit syövät eri huoneissa). :D

Sairaanhoitajaopiskelijoilla on kyllä rankkaa täällä! KEM hospitalin ylimmärrä kerroksessa on sairaanhoitajakoulu. Opiskelijan päivään kuuluu sekä harjoittelua että koulunkäyntiä. Päivä voi alkaa harjoittelulla klo 7:30-12, 12-14 vapaa-aikaa, 14-16 koulua ja 16-19:30 jälleen työharjoittelua. Rutiini pysyy melko samana päivästä toiseen. Sunnuntai on yleinen vapaapäivä. Sairaanhoitajakoulu maksaa ja harjoittelusta ei luonnollisesti saa palkkaa. Sairaanhoitajaopiskelijoita ei osastolla koskaan kutsuta nimellä, vaan pelkiksi opiskelijoiksi. Opiskelijat tekevät osastolla koulutöitä ja niiden ohella ne kaikista "tylsimmät" työt, kuten hoitovälineiden valmistamisen seuraavaa päivää varten tai vitaalien mittailut.

Hoitotyön opettajat saattavat ilmestyä yhtäkkiä osastolle ja pitää pistareita opiskelijoille potilaasta, tämän sairaudesta ja sen hoidosta. Opiskelijat opettelevat kaiken ulkoa ja luettelevat tiedon ulkomuistista muiden seuratessa sivusta. Suomessa meidän kuunnellessa luennolla teoriaa potilaan ohjauksesta, täällä opiskelijat tulevat osastolle ohjaamaan potilasta erilaisissa tilanteissa opettajan seuratessa sivusta. Kerran opiskelijatytöt olivat tehneet pari kuvataulua asennoista, jotka helpottavat odottavan äidin oloa ja he esittelivät nämä osaston raskaana oleville äideille. Huh!

Lisäksi ovat vielä moshit eli "äidin siskot," sekä mamat, eli "äidin veljet," jotka ovat siivoojia. Töidensä ohella he lisäksi tekevät kaikista likaisimmat hoitotyöt, eli pesut, vuodevaatteiden vaihdot, alusastialle siirrot jne. Lisäksi he vievät labranäytteet ja kuljettavat tärkeät paperit eteenpäin. Aikamoista!