Colva beach

Viikko sitten päätettiin lähteä juna-asemalle hoitamaan lippuja Goa expressiin kahta päivää ennen lähtöä. Päätettiin, ettei tälle päivälle sovita muuta menoa - edes junalippujen hankkiminen Intiassa ei ole helppoa. Hyvä näin, sillä tähän säätämiseen meni kaksi tuntia. Asemalla meitä ohjattiin aina luukulta toiselle. Homma ei toimi kuten VR:ällä: ostat/varaat liput joko netistä, automaatista tai yhdeltä kassalta. 

Lopulta löydettiin oikealle luukulle, mutta virkailijan mukaan olimme varauslistalla (juna siis aivan täynnä) sijalla 120. tai muuta vastaavaa - aika toivottomaltahan se kuulosti ja oltiin varmoja, ettei me mihinkään Goalle sitten lähdetä. Piti täyttää waiting listille ilmottautumislipuke, jossa kysytään kaikki matkustajien nimestä, sukupuolesta, iästä ja osoitteista lähtien. Vietiin lappunen virkailijalle, mutta tämä ei ollutkaan vielä tyytyväinen. Vielä vähän lisää paperin täyttelyä. Passistakin vaadittiin kopiota, joten lähdettiin etsimään asemalta kopiointipalvelua - onneksi ainakin täällä Punessa kopiokoneita riittää.  Vietiin paperit uusiksi virkailijalle - yhtäkkiä tämä pyytääkin meiltä 400 rupiaa/matkustaja ja hetken päästä meillä onkin matkaliput käsissä. Siis mitä tässä nyt tapahtui?? Ensin 120. sijalla ja yhtäkkiä me mahdutaankin junaan... En ymmärrä, mutta jotenkin musta tuntuu, että ensimmäinen virkailija, jonka luona asioitiin, huijasi meitä, kun ei muka mahduttu junaan. Nojoo pääasia, että paikat saatiin sleeper luokasta! 

Keskiviikkona jännäiltiin Punen juna-asemalla. Juna oli lähemmäs kolme tuntia myöhässä, mutta kummasti se aika kului istuskellessa ja ihmetellessä elämää. Intia osaa todella yllättää: menin tarkastamaan junan lähtöaikaa ja laituria, kunnes yhtäkkiä kuului rummutusta. Paikalle saapui juhlakulkue. Ensimmäisinä kaksi poikaa rumpujen kanssa ja miehiä tanssimassa villisti yltä päältä punaisessa värijauheessa ja perää pitämässä autoriksa, jonka etuosaan oli kiinnitetty kaiutin. Musiikki ja ihmisten ilo todella tarttui muhunkin. Nopea käynti aikataulujen luona venyi venymistään. Tanssivat miehet tarjosivat rumpaleille 10 rupian seteleitä. Ilta oli täynnä tätä punaista värijauhetta. Huumaava rytmikäs musiikki ja ihmisistä hehkuva ilo tarttui muhunkin. Tällaiset hetket on aina ihan parhaita. Jotain, mikä tapahtuu yhtäkkiä ja yllättäen ja ootkin keskellä kaikkea tätä riemua. Mulla meni ihan kylmät väreet, olin yhtä hymyä ja taisi mun silmätkin siinä onnesta kostua. Se oli se mun Intiahetki ja olin niin onnellinen ollessani osana tätä.

Tässä juhlittiin selvästi kahta vanhempaa herraa: molemmat olivat pukeutuneet valkoisiin ja toisella oli turbaani päässä. Herrat nostettiin olkapäille ja sitten tanssittiin vielä hieman lisää. Heistä otettiin kuvia ja taisi allekirjoittanutkin päästä poseeramaan herrojen kanssa. Olihan se hieman hämmentävää, kun en tiennyt, että mitä tässä juhlitaan enkä varmaan osannut käyttäytyä oikein. Kämmeniä vain yhteen ja hymyä huulille, ei kai sitä muutakaan voi. 

Lopulta päästiin junaan asti. Kuten huomaatte ylläolevasta kuvasta, junat todella heiluu puolelta toiselle. :D

Intialaiset todella osaavat matkustaa. Mikäpä sen rennompaa, kuin makoilla junassa ihmetellen ikkunasta maisemia ja rautateillä hengaavia ja tallustavia ihmisiä. Nälkä tai jano ei voi yllättää, kun chaita, sipsejä, ruokaa ja virvokkeita myydään jatkuvasti. Tutustuttiin muutamaan meidän kanssamatkustajaan ja nuori lakimiesopiskelija suositteli meille Colva beachia lähellä Madgaonia, meidän pysähdyspaikkaa. 

Madgaonin juna-asemalla meitä oli vastassa liuta riivaajia tarjoamassa taksi- ja autoriksakyytejään. Lonely Planetin kartan mukaan Colvalle oli noin 5 kilsan matka, mutta kaikki riksakuskit pyysivät matkasta 200 rupiaa. Tää tietysti tuntui aika kovalta hinnalta, kun Punessa ollaan maksettu joku 70 rupiaa 5 kilsalta. Tinkiminenkään ei onnistunut: yhdelle kuskille sanoin, että meidän kartan mukaan Colvalle on noin 5km matkaa, tämä vaan totesi, että "your map is wrong" ja totesi matkan olevan 12km. :---D No ei siinä mitään, ei jaksettu tapella valvotun yön jälkeen, joten lähdettiin talsimaan kaupunkia kohti. Lopulta hypättiin riksaan, kyyti maksoi 180 rupiaa. No oltiin me kävelty 20 rupiaa hinnasta pois, mutta pääasia, että päästiin matkaan. Täällä on sen verran halpaa, että vahingossakin tulee pihiksi.

Lakimiesopiskelijalla taisi olla hieman toisenlaiset mielipiteet kivasta rannasta... Mun mielestä tää ylläoleva kuva kertookin jo tarpeeksi koko alueesta. Alue oli täynnä venäläisiä turisteja, kaikkialla oli turistihinnat, ravintoloiden kyltit olivat venäjäksi ja jopa paikalliset osasivat venäjää. Meitäkin luultiin monesti venäläisiksi, mutta eipä siinä sitten muuta, kuin olkia kohottelemaan ja pyörittelemään päätä. Mua ärsytti suuresti kaikki sisäänheittäjät ja "hello my friend" huutelut. Jengi tulee Intiaan asti syömään länkkäriruokaa ja mässäilemään rahoillaan. Yksi 10-vuotias tyttö omassa puodissaan vaan nauroi, kun sanoin, ettei mulla ole sen vertaa rahaa mukana, mitä tämä nilkkaketjusta pyysi. "Hahahhaha sä tuut Goalle ja sulla ei ole muka rahaa, älä naurata!" (no olihan mulla rahaa, mutta nekin kämpillä) Kukin matkustaa omalla tavallaan ja kukin tekee mistä pitää, mutta lähtiessäni ulkomaille haluan kyllä oikeasti tuntea olevani maailmalla, enkä hoitaa asioita omalla kielellä. Mä haluan nähdä, kokea, maistaa ja haistaa ja hoitaa asiat, kuten paikallisetkin hoitaa.

Colva beach oli selvästi jaettu omiin alueisiinsa. Yksi alue oli täynnä turisteja, toisella paikalliset ja water sports aktiviteetit aina banaaneista speed boatingiin asti ja kolmas oli rauhallista aluetta, jossa ei kovin paljoa muita ollut. Täältä me löydettiin paikkamme. Colva oli ihan hyvä paikka nollata hetkeksi, grillata itseään ja käydä uimassa. Kyllä me kuitenkin aika onnellisia oltiin, kun päästiin muutaman päivän päästä takaisin Puneen. 

Maisemat on tietysti upeat ja aurinkoa riittää. Ei tää vain tuntunut enää Intialta Punen jälkeen. Pala aitoa Intiaa saatiin kuitenkin eräänä iltana, kun oltiin menossa ostamaan vesipulloja. Länsimaalaisten ravintoloiden vieressä kadulla oli iso puu, jonka oksat oli ripustettu täyteen viskipulloja, -laatikoita ja tölkkejä. Sen alla oli televisio, jossa pyöri karaoke ja miehet lauloivat onnellisena bollywood lauluja. Kovasti meitäkin yritettiin saada mukaan laulamaan ja maistelemaan drinkkejä. Jonkun miehen syntymäpäiviä tässä vietettiin ja mutkin vedettiin aika nopeasti mukaan valokuvaan kyseisen herran kanssa. Oltiin menossa nukkumaan, joten ei drinkkejä maisteltu, mutta sitäkin mielenkiintoisemman elämänohjeen sain kieltäytyessäni tupakasta: "älä polta tupakkaa, mutta harrasta paljon seksiä." Selvä!

Lauantaina mentiin Madgaonin juna-asemalle hoitamaan lippuja Puneen. Taidettiin olla varauslistalla sijalla 80. Joka tapauksessa oltais päästy mukaan junaan (meidän piti maksaa 300rupiaa/matkustaja jo lauantaina waiting listille jouduttaessa), mutta paikat olivat vielä auki. Sitten oltais hengattu vessojen edessä ja käytävillä, mutta hetkeä ennen junan lähtöä meidän paikat varmistuikin ja saatiin makoilla koko matka ihmetellen maisemia. Onneksi Goalla on vielä koskematontakin seutua.