Oon tässä ollut pari päivää nuhakuumeessa. Gugun mennessä sairaalalle, mun oli lähdettävä kiertelemään kotikulmia kameran kanssa. Miten muka voisin olla hetkeäkään aloillani, jos oven toisella puolella odottaa maailma. Ihanaa kierrellä kunnolla ajan kanssa pieniä katuja ja ihastella värikkäitä taloja, herkullisia hedelmäkojuja, piikkilanka-aitauksia ja ihmisiä. Olin niin keskittynyt kaikkeen tähän kauneuteen ja jännittävyyteen mun ympärillä, että huomaamattani kävelin lammikkoon. Tämän jälkeen olin nilkkojani myöten kurassa ja ihmisillä oli hauskaa ympärillä. Muakin nauratti. Olen onnellinen just nyt. Oon onnellinen niistä pienistä asioista mun ympärillä. Olin yhtä hymyä, kun äsken meidän asuntolan siistijä kutsui meidät kotiinsa syömään. Kummasti sitä yhteinen kieli vain löytyy, vaikka mä en osaa marathia enkä hindiä, eikä meidän siistijä osaa englantia.
En osannut valita vain muutamaa kuvaa aamupäiväiseltä lenkiltäni, joten tässä nyt sitten useampi otos. Lupaan tehdä lähiaikoina postausta itse työharjoittelusta. Johan mä täällä olen ollut jo kuukauden. Tässä teille kuitenkin kotikulmiani Rasta pethilta.
Meillä on tässä suunnitteilla pieni reissu Etelä-Intiaan Hampin kautta. Kahden viikon päästä olis tää sitten tiedossa. Illemmalla olis tarkoituksena suunnitella reittiä lisää ja käydä hoitamassa junaliput. Lisäksi maaliskuun lopulla olis tarkoituksena ottaa mun unelmieni kaupunki Varanasi kohteeksi. En malta odottaa! Joskus ala-asteella maantiedon kirjassa oli Varanasista kuva ja päätin jo silloin, että tonne mä vielä joskus menen. Nyt mä olen todella sinne menossa, huh!
Ei hätää, kyllä tässä kaiken välissä ehtii myös harjoittelemaan sairaalalla. Käytiin tänään ehdottomassa, jos voitais olla viikko pari pidempään täällä Punessa. Alunperin harjoittelun piti päättyä 15.4, mutta olis kivempi olla melkein huhtikuun loppuun täällä, jotta ehditään harjoittelun keskelläkin reissailemaan ja 12 viikkoa työharjoittelua tulis täyteen. 30.4. on kuitenkin jo lento takaisin Suomeen ja muutamaa päivää tätä ennen pitää palailla Mumbaihin. Hullua ajatella jo kotiinpaluuta. Kahdessa ja puolessa kuukaudessa kun ehtii tapahtumaan vielä vaikka mitä. Ehkä mä nyt vain keskityn tähän hetkeen ja elän kerrankin päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti