Herkistelypostaus

Nyt oon kyllä niin sekavissa tunnelmissa tätä naputellessa. Mä en tiedä miten päin mun pitäisi olla. Mitä mun pitäisi tuntea? Mun tekisi mieli itkeä ja nauraa. Riehua, mököttää, tanssahdella, lyödä päätä seinään. Mitä mä ylipäätään teen Suomessa. Mä en halua. Mä haluan. Eiku en mä tiedä mitä mä haluan. Mä olen kotiutunut Intiaan. Mä puhun siitä kotina. Punessa on meiän oma pieni kämppä, se me jaetaan yhdessä Gugun ja lutikoiden kanssa.. ja nyt mä menen kotiin. Siis siihen toiseen kotiin, se on siellä Suomessa. Siellä on ne kaikki ihanat ihmiset. Mä olen aivan sekaisin.

En tosiaankaan osannut kuvitella, että että tää päivä koittaisi näin pian, kun kirjoittelen jo viimeistä postausta Punesta. No mut niin se aika kuluu. 3,5 kuukautta mielettömässä maassa ja mielettömien ihmisten keskellä on vain liian vähän. Mulla on täällä vielä jutut kesken, enhän mä vielä voi lähteä. Mut hetken päästä mut valtaa jälleen se hyvänolon tunne: mä pääsen mun rakkaiden ihmisten keskelle ja takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen. Mut silti, joskus on vain hyvä heittäytyä pois siltä omalta mukavuusalueelta. Silloin sitä oppii eniten itestään. Mä voisin väittää, että tuun ainakin itsevarmempana ihmisenä täältä takaisin. Kyllä mä pärjään omillanikin.

Tässä on ollut nyt semmoinen tahti päällä, että ehdittäis näkemään ja kokemaan vielä tarpeeksi niitä Intiajuttuja ennen kotiinpaluuta - tai siis ennen sitä ykköskotiin paluuta. Me ollaan saatu tutustua täällä aivan mielettömän ihaniin ihmisiin ja niitähän tässä eniten jää kaipaamaan. Ja tätä kaikkea huolettomuutta, aikatauluttomuutta ja stressittömyyttä. Mä olen päässyt pois siitä ainaisesta oravanpyörästä ja ensi viikolla mä olen siinä jälleen mukana. Mä olen niin onnellinen, kun viime syyskuussa hetki sitten Laosista palattuani aloin juttelemaan Gugun kanssa enkuntunnilla. Kyllä me tiedettiin toisemme, mutta me oltiin enemmänkin luokkakavereita sitä ennen. No sitten Gugu sanoi, että se lähtee Intiaan vaihtoon - ja siitä se idea sitten lähtikin. Mä vain ilmotin Tommille Kambodzaan, että hei meikä lähtee. Kotijoukoillekkin naputtelin vain viestiä, että miltäs kuulostaa tämmönen suunnitelma. Ja niin mä lähdin. Parhaat ideat syntyy näin. Ottakaa ja lähtekää, jos siihen löytyy pieninkin mahdollisuus. Nyt mulla on aivan ihana ystävä vierellä, jonka kanssa oon saanut kokea Intian. Kiitos Gugu! <3

Viimeinen päivä Punessa on nyt korkattu. Tänään pitäisi ehtiä vielä tapaamaan Dr Shettya, hoitamaan meiän pieni ylläri hostellin ihanille tytöille, käydään Saran luona, pakkaillaan ja illaksi mennään supersuloiselle Monikalle, joka on kokannut meille jotakin hyvää! Yöksi vielä viimeisen kerran KEM hospitalille rinkat mukana. Yksi ovi sulkeutuu ja on aika mennä kohti uusia haasteita. Itsevarmempana, monta kokemusta rikkaampana ja onnellisempana kuin koskaan. Hyvästi Pune, meiän kakkoskoti! <3